torstai 21. huhtikuuta 2016

Vaasan KV

Viime viikonvaihteessa ajelimme tyttöjen kanssa  Kruunupyyhyn. Nasun omistaja Jenni lähti ookaamaan jättäen Nasun kotiin. Jenni olikin kultakimpale reissussa, sillä saimme Taylorin laitettu nätiksi Vaasan kansainvälistä näyttelyä varten. 

Reissu Vaasaan oli itsellekin ensimmäinen, joten jännitystä oli ilmassa. Harmikseni vain etukäteen jo tiesimme että muita pentunarttuja ei Taylorin lisäksi kehässä ollut, joten siinä mielessä tulos oli jo aika varma etukäteen. Birgitta handleerasi jälleen Tayloria, sillä omaa jännitystä en ole onnistunut poistamaan vielä, enkä treenaamista ole niin paljoa tehty että olisin onnistunut sen vähentämään.

Taylor oli onnistuneesta jälleen VPS, mutta velipoika tällä kertaa ROP:nä vaihtui. Alahärmässä asua Elvis oli tällä kertaa rotunsa paras pentu joten mikäs meidän oli ollessa kun komea velipoika vieressä sai poseerata. Harmittaahan se sen verran että olisihan se kiva joskus saada se ROP-titteli, mutta se odottaa vielä itseään. 


Arvostelussa oli hieman kritiikkiäkin, takaliikkeisiin saada voimaa, tämän Leila Kärkäksen mielestä. Taylor kasvaa hitaasti mutta varmasti kauneimmaksi nartuksi mitä maan päällä onkaan. Sen antaa vielä odottaa itseään huomattavasti.

Taylor ikää 7,5kk

Elämäni ensimmäistä kertaa minä unohdin ilmoittaa koiran näyttelyyn.  Keminmaassa olisi toukokuun puolessa välissä ryhmis jossa oisi tuomarina Tuula Pratt, joka näistä pennuista tykkää. Ihan totaallisesti unohdin viime perjantaina ilmoittaa neidin sinne, enkä taatusti Birgitallekaan muistanut asiasta sanoa joten sen siitä saa. Kruunupyyn näyttelyyn mennään kuitenkin äitienpäivän alla, joten ei sentään ihan kaikkea ole unohdettu.

Vapun jälkeen alkaa myös taippari-kurssi, joten tekemistä piisaa enemmän kuin kuvittelisi. Taylor alkanee pikku hiljaa tiputtelemaan karvaa. Toivon hartaasti että pitäisi turkkinsa Kruunupyyn näyttelyyn saakka, sen jälkeen mahdollisesti karvat lähtee.. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti