keskiviikko 6. tammikuuta 2016

Vuosi 2016

Vuosi vaihtui kotona rauhallisissa merkeissä. Cira ei suoranaisesti pelkää raketteja mutta vähän on tympeissään ja varpeillaan rakettien paukkuessa. Taylor ei niinkää pelännyt, oli ihmeissään ennemminkin ja utelias luonne kun on. Käytiin uudenvuoden aattona kävelemässä illalla rakettien paukuntaa, ja siinä oli helppo seurata molempien koirien reaktioita. Pahimman paukunnan aikana olimme sisällä.

Taylor on kasvanut ja kehittynyt ja oppinut. Ikää Taylorilla on 4 kk, viikoissa jo 18 vkoa. Taylorin ihka ensimmäinen näyttelyilmo lähti sunnuntai-iltana Kultaisten erikoisnäyttelyyn Jyväskylään tämän kuun viimeisenä vloppuna. Erkkariin ovat tervetulleita myös 5 kk:n ikäiset pennut joten Taylor täyttää just silloin 5kk joten siellä korkataan näyttely-ura. Mätsäri ois ollut tänään mutta en raskinut tonne pakkaseen lähteä neidin kanssa.

Taylor on oppinut kovasti asioita. Tarpeiden teko ulos edistyy hyvää vauhtia, sisälle ei niinkään kakkoja enää tule, pissoja välillä. Mutta pyytäminen ulos on minusta ollut vielä parempaa, neiti osaa pyytää ulos. Välillä menee vain takaoven luo norkoilemaan ja jos on isoki ja kova hätä nii vinkuminen tai niikuin Juha ilmaisee nuhisemalla ilmaisee itsensä. Mutta pyytäminen on tärkeää. Koirat ovat olleet keskenään jo sen 9 h,, kun olen aamuvuoroissa ollut, ja on ollut myös päivä ettei päivän aikana ole pissattu kertaakaan. Mutta ulos onkin iso hätä kun kotiin töistä tullaan. Yöt menevät aikalailla yhdellä pissaamisella alustalle, joskus kaksi mutta on öitä ettei ole pissattu kertaakaan. Pidätyskyky kehittyy.

Heidi kävi eilen kameransa kanssa ottamassa vihdoin Taylorista seisontakuvia. Jalathan neidillä on kasvanut melkoisesti joten otimme ihan tarkoituksella siten että seisotin edestä päin että näkee neidin paljon paremmin sillä tavalla. Neiti on kyllä kaunis, kuvista ja toisen ottamista kuvista sen erityisesti itsekin huomaa.


TAYLOR 4kk (18vko)


Cirasta sitten. Ciran ilme on parantunut ja neiti on piristynyt huomattavasti Taylorin tulon jälkeen. Sitä ei voi kuin ihailla. Nyt on vaa ihanaa kun Cira on alkanut pudottamaan karvansa pakkasten tulon myötä. Ja sitä karvaa lähtee ihan älyttömästi. En ees muista koska näin paljon olisi karvaa lähtenyt keskellä talvea. Määrä on jotain aivan järkyttävää. Musta sohva on valkoisten karvojen peittämä lähes täysin. Imuria pitäisi käyttää päivittäin, mutta ei siihen ihan ole päästy 

Heidi otti siskoksista ihana kuvan:



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti