tiistai 24. marraskuuta 2015

12 viikkoa täynnä

Viikot vierivät nopeammin mutta sunnuntaina ikää tuli 12 viikkoa täyteen. 3 kuukautta tulee ihan muutaman päivän päästä. Ensimmäiset rokotukset saatiin viime perjantaina. Kehuja tuli eläinlääkäriltä kyllä, tyttö on terve ja energinen. Huojentavaa kuulla tutkimusten jälkeenkin moisen.

Viikonloppuna käytiin treffaamassa myös kahta Taylorin siskoa metsälenkin merkeissä. Nasu asuu Metsokankaalla, ei kovin kaukana siis. Ja ollaan Nasun omistajan Jennin kanssa pidettykin eniten yhteyttä. Hilla-sisko asuu Tupoksessa, Hilla oli aluksi hieman ujo, kun Nasu ja Taylor ovat melkoisia rämäpäitä kun niikseen alkavat. Oikeat pahikset, jotka kyllä koulivat Hillastakin samanlaisen pahiksen metsälenkin aikana. Hilla halusi varmaan varmistua aluksi että voiko noiden kanssa leikkiä, ja lopussa olivatkin melkoinen kauhukolmikko.

Kuvia lauantailta:






Päivittäin olemme käyneet metsässä. Cira on ollut meillä mukana aina, tarkoituksena on myös käyttää Tayloria yksistään metsässä treenaus ajatuksena. Mutta aina se tuo isompikin on mukaan lähtenyt. Sisällä ollaan pääasiassa treenattu käskyjä istu, maahan, odottaa ja hakua. Lelun haku toimii kyllä sinällään innokkaasti, mutta palautusta ei vielä osata käteen. Treenausta siihen tarvitaan aika paljon. Maahan, istu ja odotus-käskyt ovat kyllä aika pop, varsinkin kun olen muutaman herkkunamin ottanut välillä siihen niin menee käskyt ja oppi paremmin perille.

Tänään otin kameran metsäänkin mukaan. Otokset olivat melkoisia ja suurin osa epäonnistui kun vauhtia oli koirilla välillä liikaa ettei kamera ehtinyt koirien vauhtiin mukaan. 




Huippua on kyllä että kasvattaja asuu noin lähellä ja sekä sisarukset asuvat kanssa noin lähellä. Treffejä tullaan kyllä järkkäään enemmän ja vähemmän se on varma. 

Cira on jäänyt ikävä kyllä vähän itseltä paitsioon Taylorin viedessä vähän välillä liikaakin aikaa. Taylor kun osaa olla itsekäs ja jollakin tavalla vaatia itselleen aikaa. Cira on siinä vähän lepsu. Olen koittanut Ciran kanssa käydä lenkkeilemässä, mutta aina se ei vaan ole mahdollista. Onneksi Juha käyttää Ciraa Ciralle mieluisissa paikoissa iltaisin niin saa toinenkin huokaista välillä. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti